Tyttö, kyyneleet silmissään, pullo kädessään, istuu tyhjässä ja kylmässä asunnossaan. Hänen edessään on pilleripurkki. Hän tuijottaa sitä samein silmin, juo välillä kulauksen kirkasta nestettä pullosta. Hän on onneton. Hän harkitsee, miettii ja ajattelee elämäänsä. Hän ei keksi ulospääsyä, hän on liian turtunut. Tyttö vihaa kylmää asuntoaan, tyhjää elämäänsä ja julmaa maailmaa. Kun hän vihdoin ottaa pilleripurkin käteensä, kaataa sieltä muutaman tabletin suuhunsa ja huuhtoo ne alas viinalla, hän vihaa kaikkein eniten itseään.
Tyttö jättää pullon ja lääkkeet keittiön pöydälle ja siirtyy itse makuuhuoneeseen. Hän käy makaamaan sänkyynsä ja jää odottamaan. Odotus ei ole tuskaton, mutta tyttö on kärsivällinen.
Hän odottaa kuolemaa.
Lokakuun 6. päivänä kello 4.37 se vihdoin saapuu.
mun mielestä tää on tajuttoman kaunis teksti. Ei mitään turhaa. Mä olisin kuvaillu varmaan liikaa, tää olis menny pilalle sellasesta. Must tää on kaunis just siks kun tää on niin koruton. Tälläi.. yksinkertanen, ahdistava, synkkä, karmiva ja helvetin kaunis. Kiitos tästä ♥
VastaaPoista