Vapaudesta

Istun ulkona silmät suljettuina. Aurinko lämmittää, tai pikemminkin polttaa ihoa. Naapurissa joku leikkaa ruohoa. Tuoksu on huumaava. Haluaisin puhjeta laulamaan lintujen kanssa, lentää niiden kanssa taivaan sineen, olla vapaa.

Vaan minun on kestettävä vielä viikko. Sitten, sitten lennän lintujen kanssa. Nauran harakoiden kanssa kömpelölle kissalle, jolla ei ole toivoakaan meidän nappaamisestamme. Lennän, lähden kauas ja palaan, jos palaan, vasta syksyllä.

Tulisitko mukaani, heittäisimmekö huolet ja kengät pois, ja lähtisimmekö yhdessä, karkaisimmeko kauas, juoksisimmeko metsissä, niityillä ja pitkillä, suorilla maanteillä? Lentäisimmekö yhdessä vapauteen? Tulethan mukaani, yhdessä se olisi vielä kauniimpaa.

Tehdäänkö tästä kesästä se kaikkein paras?

Kahvia, tupakkaa ja kerrostaloja taas

Tyttö istuu parvekkeella, katselee alas kadulle poltellen rauhassa tupakkaansa. Hän rakastaa ohikulkijoiden katselua. Erityisesti lapset ja vanhukset saavat hänet hymyilemään. He osaavat nauttia elämästä paremmin, täydemmin, kuin muut, he näkevät sen toisin. Tyttökin haluaisi oppia näkemään maailman toisin, kauniisti. Vain näiden erilaisten ihmisten avulla hän pystyy siihen.

Tänään kadulla on hiljaista, sillä on loskainen helmikuun päivä. Juuri kun tyttö on lähdössä sisään, hän huomaa vanhan pariskunnan, joka kääntyy kulman takaa. He menevät istumaan bussipysäkin penkille. Tyttö jää myös istumaan kiinnostuneena ja katselee heitä hymyillen. Pariskunta vaikuttaa todella onnelliselta. Vaikka he puhuvat vain harvoin, molemmat hymyilevät, molemmista huokuu tietty yhteisymmärrys. Tyttö on hieman kateellinen heille, hän haluaisi olla kuin tuo mummo. Hän haluaisi olla yhtä onnellinen jonkun kanssa. Myös hän haluaisi viettää jonkun kanssa elämänsä ja istua vanhoina bussipysäkeillä ja keinutuoleissa ja vain rakastaa.

Tyttö istuu koko iltapäivän heidän kanssaan omalla parvekkeellaan, katsellen paria. He ovat niin onnellisia, että tytönkin on pakko hymyillä, pitkästä aikaa.

Pari kuukautta myöhemmin, lämpimänä toukokuun iltana tyttö istahtaa jälleen parvekkeen tuolilleen. Hän vilkaisee alas ihmisten toivossa, mutta ei odota suuria, sillä monet ovat jo mökeillään maaseudulla. Hän yllättyy hieman huomatessaan mummon, saman mummon kuin helmikuussa. Mutta tämä on yksin ja mustissa. Mummo istuu tuolla samalla bussipysäkin penkillä ja mikäli tyttö pystyy sinne asti näkemään, hän itkee. Tyttö tuijottaa näkyä hetken ja itkee sitten mummon kanssa.

Hän itkee 37 minuuttia, polttaa sitten askin tupakkaa, ja menee sisälle. Hän on surullinen mummon puolesta, mutta tyttö päättää, että nyt on hänen vuoronsa. Hänen vuoronsa onneen. Hän pukeutuu ja soittaa pojalle.

Haluaisitko nähdä, tavata, suudella, rakastella ja rakastaa, elää elämäsi minun kanssani?

Fuck, it's monday

Tyttö tulee hiljaiseen kotiin. Kaikki tuntuu painuvan päälle, kaikki on rumaa ja ahdistavaa, kyyneleet pyrkivät sinnikkäästi silmiin. Kissa tulee vastaan, nostaa häntäänsä tervehdykseksi, mutta menee sitten matkoihinsa, omiin maailmoihinsa.

Tyttö menee keittiöön, tiputtaa matkalla kantamuksensa olohuoneeseen, ja laittaa kahvin tippumaan. Sitten hän menee parvekkeelle ja lysähtää tuoliin. Hän sytyttää tupakan ja päästää vihdoin kyyneleet vapaaksi. Ne putoilevat tytön alleen taittamille jaloille ja jättävät läkkiä vaaleille housuille. Harmaat pilvet antavat periksi ja taivas itkee tytön kanssa.

Kolmen tupakan jälkeen tyttö menee sisälle, juo kahvia ja hymyilee. Ehkä ensi maanantai on parempi.




ehkä

Epäselvää tajunnanvirtaa

Päivät lämpenevät, on kuuma, mutta pian ei olekaan. Kylmä tulee ja talvitakit kaivetaan kaapista. Mutta on kesä.

Joku sanoo jotain pahaa, on kylmä tai muuten surku. Negatiivisuus sataa taivaalta, kierryn kokoon ja ahdistaa.
Sitten aurinko tulee esiin pilven takaa, kaikki hymyilevät minulle ja avaudun pikkuhiljaa, kuin valkovuokot aamuisin. Olen iloinen...

...ja sitten taas surullinen...

...ja sitten iloinen...

...ja sitten vihainen...

...ja sitten kaikkea yhtä aikaa.

Epäselvä pääni on sekainen, sekaisempi kuin yleensä. Kaikki on ihan kesken, en tiedä mitä tästä tulee vai tuleeko mitään. Katselen ympärilleni kuin vastasyntynyt. Mikä tämä paikka on? Miten tänne päädyin? Onhan täällä toki kaunista, mutta silti hieman ihmetyttää. Minne muka pääsisin täältä?

Se hymyilee minulle ja sydän rummuttaa iloissaan, pumpumpumputipum. Sitten se toinen sanoo jotain ja sydän lopettaa lyömisen, irvistää sille ja käpertyy taas pieneksi. Käyn makaamaan ja vettä tippuu silmistä, kyyneliä? Mutta pian kaikki taas muuttuu.

Kaikki muuttuu koko ajan, liian usein. Mikään ei pysy entisellään, koko ajan kaikki muuttuu, menee kauemmaksi tai kokonaan pois. Samaan aikaan toiset tulee lähemmäksi, hymyilee ja lähtee sitten, ja joku käskee seurata ja joku toinen: mene pois!

Muutoksessa mikään ei silti liiku eteenpäin. Kaikki on jähmettynyt omaan muutokseensa. Tai siltä se tuntuu. Kun vuosien kulutta katsoo tänne, huomaakin kaiken liikkuneen hurjasti.
Tulevaisuus odottaa, tai minä odotan sitä, mutta ei se tule. Liian kauan kestää kaikessa, vaikka liike onkin nopeaa. Ja kun aika on kulunut haluaa takaisin.

"Nauti nyt", sanoi joku viisas joskus.

Minä en ole viisas.

Huonompi

Ulkona on ihana ilma, kesä tulee ja olisi syytä hymyillä. Hymyilenkin. Jotain ihanaa, söpöä tapahtuu, ja hetken olen onnellinen. Mutta sitten, joka kerta, pieni ääni pilaa sen kaiken. Se laukaisee jotain tyhmää, ilkeää. Jotain, jonka yritän tietoisesti tukahduttaa, mutta epäonnistun aina.

Olet typerä, ei se sinusta välitä, miksi välittäisi? Olet huonompi kuin se, huonompi kuin se ja huonompi kuin kaikki muut. Kaikessa aina huonompi! Typerä, tavallinen, keskiverto tyttö, jolla on, ja jolla tulee aina olemaan typerä, tavallinen, keskiverto elämä.

En halua kuulla noita ajatuksia, haluan ajatella vain iloisia asioita! Ole hiljaa, en kuule, en halua kuulla, laalaaLAALAALAA!
Mutta ei se auta. Kuulen ilkeät ajatukset enkä saa niitä pois, ja niin on taas yksi hyvä, miltei täydellinen hetki pilalla.

Haluaisin pienen äänen pois, haluaisin taas nauttia elämästä. Haluaisin olla onnellinen ja unohtaa sen, että olen epätäydellinen, huonompi.

Saisinko sinut?

Olen vain yksi hölmö tyttö. Hölmö tyttö, joka lukee horoskooppeja joka päivä, ja uskoo niihin toisinaan. Hölmö tyttö, joka pitää aivan liikaa ruoasta, makeasta ja suolaisesta. Hölmö tyttö, joka on juuri nyt aivan tajuttoman onnellinen, vaikka vain muutama päivä sitten oli kovin surullinen. Hölmö tyttö, jolle riittää kun sanot muutaman sanan. Hölmö tyttö, joka ei kaipaa enää elämäänsä oikeastaan mitään muuta kuin sinut.

Saisinko siis sinut? Ansaitsisinko, olisinko tarpeeksi hyvä sinulle? Mitä jos tämän tytön mieli muuttuisikin juuri kun saisi sinut, hölmö kun on? Mitä jos hölmö tyttö ei vain osaisi olla sinun kanssasi? Ei sitä tiedä.

Näistä seikoista huolimatta, hölmö tyttö haluaisi sinut kovasti. Saisinko siis sinut?