Muistot ovat kauniita. Ennen oli kaunista, lämmintä. Asiat ovat muuttuneet, mutta muistot jäävät, niihin voi uppoutua, varsinkin tällaisena kylmänä, pimeänä iltana.
Joskus olimme niin läheisiä ystäviä. Kerrottiin toisillemme kaikki, ei ollut salaisuuksia. Silloin tuntui, ettei mikään voisi ottaa tätä meiltä pois. Sitä saattoi jopa harhautua pitämään toista itsestäänselvyytenä. Ei olisi pitänyt.
Nyt kaikki on toisin. Ajaudutaan pikkuhiljaa kauemmas. Ollaan lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Kun katsoo taaksepäin, huomaa eron.
Kaikki nämä asiat käyvät tytön mielessä, kun hän pudottelee sanoja paperille, ja lopuksi painaa hartaasti viimeisen merkin paperille, ja näin päättää osan elämää. Pienen, mutta silti niin suuren osan elämää. Tärkeän osan.
Kun sinä petät, jätät ja lähdet, tuntuu kuin sydän tungettaisiin kovan jään läpi kylmään veteen. Suru ja pettymys humahtaa lävitse, mutta silti pieni kyyninen ääni pään sisällä sanoo, että eikö tätä osannutkin odottaa. Eikö olisi voinut arvata? Olisi pitänyt muistaa, ettei onnellisia loppuja ole kuin saduissa.
Kaukainen muisto. Sanon miltei samat sanat mummolle:
”En usko, että onnellisia loppuja on oikeasti olemassa.” Mummo katsoo minua hetken ja sanoo sitten tutulla narisevalla äänellään:
”Kultapieni, ei ole kyse siitä onko vai eikö niitä ole olemassa. Kyse on uskomisesta ja siitä uskosta kiinni pitämisestä.” Kun kerron, etten ymmärrä, hän vain hymyilee arvoituksellisesti ja halaa minua tiukasti. 
Nyt mummon sanat saavat aikaan toivoa. On kyse vain uskomisesta. Minun täytyy vain jaksaa uskoa, että tämä ei ole loppu, että minullakin on vielä mahdollisuus nauraa ja nauttia elämästä.
Ehkä minäkin saan vielä onnellisen loppuni.
Sukat ovat märät ja kylmä puristaa tyttöä tiukasti joulukuisessa yössä. Pakkanen kipristelee sormissa, jotka puristavat savuketta tiukasti, tarraten sen luomaan, liian vähäiseen, lämpöön. Savu leijailee työtön ympärillä ja hän katselee sitä lumoutuneena. Puut, talot ja katuvalot heiluvat enemmän kuin niiden pitäisi ja välillä savu sumentaa näkymää. Tyttö virnistää tahattomasti. Ei ole mitään syytä olla onnellinen, mutta tyttö tuntee silti outoa yhteenkuuluvuutta maailman kanssa.
Kaikki on hyvin ja kuitenkaan ei ole.
Lumen narskuessa tytön jalkojen alla, hän pyrähtää juoksuun ja liitää taivaalle pilvien yläpuolelle aina kuuhun asti, ja sieltä hän katselee rumaa, kaunista maailmaa.
Tutut, ruskeat silmäsi katsovat minua hellästi, puristat minut tiukemmin itseäsi vasten. Lämpö, fyysinen sekä henkinen, leviää ruumiiseeni. En haluaisi koskaan pois tästä hetkestä. Vain yksi asia saa minut hellittämään otteeni: ”Haluatko kahvia, rakas?” kuiskaat hiljaa korvaani ja minä nyökkään hymyillen. Suutelet minua ja lähdet sitten vastahakoisesti, vilkaisten taaksesi vielä makuuhuoneen ovella.
Odottaessani sinua sytytän tupakan ja muistelen edellistä iltaa hymyillen. Ikkunasta verhojen läpi siivilöityy aamun, kevään ensimmäisiä säteitä, paljastaen hiljaa ilmassa leijailevan pölyn, joka on kerääntynyt pitkän ja kylmän, yksinäisen talven aikana. 
Mutta nyt talvi on ohi, ei tarvitse enää värjötellä yksin kylmässä sängyssä. Nyt minulla on sinut.Tulet viereeni ja ojennat minulle toisen kantamistasi mukeista. ”Mustana, sokerilla, eikö se niin ollut?” kysyt tasaisella, matalalla äänellä ja minä suutelen sinua vastaukseksi.
Niin, kevät on tullut enkä ole enää yksin.
Tyttö, kyyneleet silmissään, pullo kädessään, istuu tyhjässä ja kylmässä asunnossaan. Hänen edessään on pilleripurkki. Hän tuijottaa sitä samein silmin, juo välillä kulauksen kirkasta nestettä pullosta. Hän on onneton.
Hän harkitsee, miettii ja ajattelee elämäänsä. Hän ei keksi ulospääsyä, hän on liian turtunut. Tyttö vihaa kylmää asuntoaan, tyhjää elämäänsä ja julmaa maailmaa. Kun hän vihdoin ottaa pilleripurkin käteensä, kaataa sieltä muutaman tabletin suuhunsa ja huuhtoo ne alas viinalla, hän vihaa kaikkein eniten itseään.
Tyttö jättää pullon ja lääkkeet keittiön pöydälle ja siirtyy itse makuuhuoneeseen. Hän käy makaamaan sänkyynsä ja jää odottamaan. Odotus ei ole tuskaton, mutta tyttö on kärsivällinen.
Hän odottaa kuolemaa.Lokakuun 6. päivänä kello 4.37 se vihdoin saapuu.
