Sitten, vihdoin, tyttö painaa vihkoon viimeisen pisteen ja huokaisee. Hänellä on hetki aikaa rentoutua, kokonainen kuusikymmenminuuttinen aikaa tehdä jotain, mistä oikeasti nauttii. Tyttö keittää maukasta teetä, asettuu sohvannurkkaan ja avaa kirjan tyytyväisenä. Hän ehtii lukea melkein viisi minuuttia, kun viereisestä huoneesta kuuluu tytön rauhaa häiritsevä muistutus.
Eivät velvollisuudet ole vielä ohi, tuskin ne koskaan ovat. Tyttö tajuaa sen ja varastaa itselleen vielä toisen viisiminuuttisen. Nyt on hänen oma aikansa, hän ei nyt välitä maailmasta ympärillä.
Velvollisuudet saavat nyt odottaa. Ainakin hetkisen.

