Pariisin aamu

Auringon ensisäteet lämmittävät punertavien verhojen läpi. Enkeli makaa sängyssä hiljaa, pitkittäen heräämistään. Se tietää, että kohta on noustava. Kohta on taas jaksettava katsoa kärsimystä silmästä silmään, taisteltava sitä vastaan, suojeltava ihmisiä heidän omalta julmuudeltaan.

Enkeli pieni tyttö vain on niin kovin väsynyt.

Mutta enkeleille suodaan vain hetki lepoa, hetki omaa rauhaa, enkeleiden on jaksettava. Ne eivät saa uupua, sillä mitä silloin tapahtuisi maailmalle?
Sitä Enkeli ei pysty edes ajattelemaan, ja se nousee väsyneesti ylös, lehahtaa ikkunasta ulos Pariisin katujen ylle, vartioimaan jälleen kerran ihmisten arkea.

Onko tämä Helvetti?

Kyllä. Olen katkera. Mustasukkainen ja kateellinen. Olen siis paska ihminen.

Mulla on kaikki hyvin ja silti valitan, itken ja vihaan. Afrikan lapsilla on niin paljon vähemmän ja ne osaa arvostaa sitä niin paljon enemmän. Olen siis paska ihminen.

Ryömin itsesäälissä, olen pessimistinen, vaikka pitäisi olla positiivinen. Pitäisi osata nauttia elämän pienistä iloista. Mä en osaa. Olen siis paska ihminen.

Joskus toivon, että jollakin muulla menisi huonosti. Että joku, jolla on uskomattoman hyvä tuuri ja joka onnistuu aina, saisi vihdoin osansa epäonnesta. Olen siis paska ihminen.

Olen tehnyt syntiä, miten päin vain asiaa katsoo. Olen siis paska ihminen.

Miksen siis saa ansioni mukaan? Miksen pala Helvetin liekeissä, niin kuin mun kaiken järjen mukaan pitäisi? Vai onko tämä Helvetti?

Onko tämä Helvetti?

Liian kaunis maailma

Iltarusko punaa maisemaa tytön ympäriltä. Hän kävelee verkalleen pienellä kadulla poltellen tupakkaa ja väistellen vesilätäköitä.

Pimeys on täydellistä, vain katulamput valaisevat autioita katuja, sillä taivas on pilvessä. Tyttö hymyilee kävellessään kotiin juhlista. Hän on niin onnellinen.
Edempää, erään kulman takaa, astuu esiin pari miestä. Tyttö ei pelkää, ei vielä ymmärrä, että pitäisi pelätä. Vasta kun miehet puhuttelevat tyttöä, hän alkaa hermostua. Äkkiä takaakin kuuluu ääniä. Miesten kädet ovat joka puolella, tyttö vapisee, muttei osaa toimia. Nyt hän pelkää.

Kaikki on niin kaunista. Liian kaunista. Tytöstä tuntuu, että maailma pilkkaa häntä. Hän pysähtyy yhden suuren vesilätäkön eteen ja tuijottaa sitä. Siitä heijastuu kauniin vaaleanpunaisensävyisiä pieniä pilviä. Veden pinta on täysin tyyni ja tyttö irvistää sen kauneudelle. Hän imaisee viimeiset savut tupakastaan ja heittää sen lätäkköön. Lopuksi hän potkaisee vähän hiekkaa perään.
Nyt se on ruma, sen kauneus on pilattu. Aivan kuten hänenkin.

Tyttö hymyilee julmasti, sytyttää uuden tupakan, ja jatkaa matkaansa.

Ooh la, the world just chew her up and spat her out.

Whiskey Lullaby

Lattialle oli valunut hieman nestettä pullon suusta. Pullo oli vierinyt vähän matkan päähän sängystä. Naisen kasvot olivat tyynyä vasten ja hänen toinen kätensä oli taittunut hänen alleen. Käännettäessä huomattaisiin, että hän puristi kuvaa kädessään, kuvaa miehestä, joka hymyili aurinkoisena päivänä, kauan kauan sitten.

Enkeli ei nähnyt kuvaa, mutta hän oli nähnyt sen ennen, niinä monina iltoina, jolloin nainen oli katsellut samaista kuvaa, pullostaan hörppien. Enkeli oli yrittänyt estää, turhaan. Se olisi itkenyt, jos olisi voinut, mutta eiväthän enkelit itke. Se tyytyi vain katselemaan naista surumielisesti.

Enkeli jäi naisen luo siihen asti, kun muut tulivat. Naisen luona kävi kamala hälinä ja enkeli pakeni sitä, mutta naisen hautajaisiin se tuli. Hänet haudattiin miehen viereen, suuren pajun alle. Enkeli lauloi heille silloin, ja palasi puun alle usein vielä vuosienkin jälkeen, sillä eiväthän vuodet merkitse enkeleille mitään.

She put that bottle to her head and pulled the trigger,
and finally drank away his memory.
Life is short but this time it was bigger
than the strength she had to get up off her knees.
We found her with her face down in the pillow,
clinging to his picture for dear life.
We laid her next to him beneath the willow,
while the angels sang a whiskey lullaby.

Sinun

Late at night, he knocks on my door,
He’s drunk again and,
looking to score.

Kynnet painautuvat käsivarsieni ihoon, paiskaat minut seinää vasten. Pääni osuu seinään ja voihkaisen kivusta. Se yllyttää sinua. Lukitset käteni seinää vasten ja suutelet minua kovakouraisesti. Huulesi painuvat huulilleni tiukasti, liian tiukasti. Puraiset huultani ja siitä alkaa vuotaa verta. Silmiini nousee kyyneliä, mutta sinä et välitä. Paiskaat minut sängylle ja tulet itse päälle, riistät vaatteemme, työnnyt sisälleni ja tuska leviää ruumiiseen. Sattuu.

Lopetettuasi nouset, puet ja lähdet, sanomatta sanaakaan. Jään sängylle, käperryn kokoon, joka paikkaan sattuu. Vihaan sinua. Silti odotan, otan sinut taas vastaan, kun tulet oveni taakse. Rakastan sinua. Kivusta huolimatta.

Olen sinun.