Kahvinruskeat silmät

Laughing and a running, hey hey

skipping and a jumping.

In the misty morning fog

with our hearts a thumping

And you, my brown eyed girl

You, my brown eyed girl

Hiekkakenttä rahisee, pallo pyörii ja pojat juoksevat sen perässä. Mukana ei kuitenkaan ole intoa. Liikuntatunti on vain velvollisuus muiden joukossa.

Poika istuu kirjaston suuren ikkunan ääressä tuijottaen kaihoisasti jalkapallokentälle. Mikseivät muut pojat kilju riemusta saadessaan hyppiä, juosta, potkaista palloa? Mikseivät he itke onnesta saadessaan kävellä tyttöjen kanssa käsi kädessä?

Poika huokaa, kääntää katseensa katkerasta näystä ja räpyttelee kyyneleet silmistään.

Hän kohtaa kahvinruskeat silmät toisella puolella huonetta. Ne ymmärtävät, hymyilevät, rohkaisevat. Ne ovat niin lähellä, mutta niin saavuttamattomissa. Poika haluaisi tuon ruskeasilmäisen tytön itselleen, mutta tietää sen mahdottomaksi. Ja silti juuri nuo silmät auttavat poikaa, saavat hänet jaksamaan päivästä toiseen. Ne voi kiertää ympärilleen, kun on liian kylmä, liian vaikeaa, niihin voi upota hetkeksi ja noustessaan on taas vähän vahvempi.

Poika nyökkää itsekseen ja tarttuu pyörätuolinsa renkaisiin rullatakseen seuraavalle tunnille. Tunnille, jonka hän viettää unelmissa, sillä sillä keinolla hän voi hengittää, elää, taas päivän pidempään.

Poika unelmoi juoksevansa metsäisillä poluilla, hyppelehtivänsä aamuisessa sumussa ja tuo ruskeasilmäinen ihme juoksisi hänen kanssaan ja he nauraisivat.

Unelmissa on hyvä elää.

Standing in the sunlight laughing,

hiding behind the rainbow's wall.

Slipping and sliding

all along the water fall

with you, my brown eyed girl