Aurinko paistoi jo täydeltä terältä, ilma oli lämmin, miltei kuuma, ja vain satunnaiset tuulen hengähdykset viilensivät sitä. Päivä oli jo pitkällä, mutta nainen oli vasta heräilemässä. Hän nousi sängystä ihmetellen tyhjää paikkaa vieressään. Kävellessään olohuoneeseen hän huhuilee miestä, rakastaan. Olohuoneessa nainen pysähtyy ja katsoo parvekkeelle avonaisista ovista. Tuuli leyhäyttelee valkeita verhoja oven molemmin puolin, mutta se ei ole asia, joka kiinnittää naisen huomion. Hän on löytänyt rakkaansa.
Tämä hymyilee, kävelee naisensa luokse kädet levällään ja halaa lämpimästi, kietoo kätensä ympärille luoden suurempaa lämpöä kuin kymmenenkään aurinkoa voisi.
”Huomenta”, mies kuiskaa naisen korvaan hiljaa ja erkanee naisesta. Sitten mies ohjaa naisen parvekkeelle, ohjaa tämän istumaan parvekkeen uuden pöydän toiselle puolelle ja tarjoilee aamiaisen.
Aamiaisen kahdelle, heidän omassa pienessä, salaisessa ja yksityisessä maailmassaan. Alhaalla kadulla autot tööttäilevät ja ihmiset kiiruhtavat päivän toimissaan, mutta se ei yletä tälle parvekkeelle. Ei ainakaan tänään.
Awwww yltiönättiä ;___;
VastaaPoista! Noi on eri päivinä kirjotettu. Ja tänääkin alko vituttaa heti sen jälkee ku tulin sisää eikä lumihiutaleet enää tullu naamalle. Vitut minä mitää oikeesti löytäny, hetkellisen ilon pienistä asioista korkeintaa.
VastaaPoistaMut joo varmaa valottaa aika hyvin jos sanon et vituttaa oma itteni ja saamaton asenteeni elämää kohtaan. Lähinnä siis minä ja kaikki mitä en tee liittyen ihmiseen jonka nimi alkaa A:lla.