Whiskey Lullaby

Lattialle oli valunut hieman nestettä pullon suusta. Pullo oli vierinyt vähän matkan päähän sängystä. Naisen kasvot olivat tyynyä vasten ja hänen toinen kätensä oli taittunut hänen alleen. Käännettäessä huomattaisiin, että hän puristi kuvaa kädessään, kuvaa miehestä, joka hymyili aurinkoisena päivänä, kauan kauan sitten.

Enkeli ei nähnyt kuvaa, mutta hän oli nähnyt sen ennen, niinä monina iltoina, jolloin nainen oli katsellut samaista kuvaa, pullostaan hörppien. Enkeli oli yrittänyt estää, turhaan. Se olisi itkenyt, jos olisi voinut, mutta eiväthän enkelit itke. Se tyytyi vain katselemaan naista surumielisesti.

Enkeli jäi naisen luo siihen asti, kun muut tulivat. Naisen luona kävi kamala hälinä ja enkeli pakeni sitä, mutta naisen hautajaisiin se tuli. Hänet haudattiin miehen viereen, suuren pajun alle. Enkeli lauloi heille silloin, ja palasi puun alle usein vielä vuosienkin jälkeen, sillä eiväthän vuodet merkitse enkeleille mitään.

She put that bottle to her head and pulled the trigger,
and finally drank away his memory.
Life is short but this time it was bigger
than the strength she had to get up off her knees.
We found her with her face down in the pillow,
clinging to his picture for dear life.
We laid her next to him beneath the willow,
while the angels sang a whiskey lullaby.