Oli mentävä

Et des chambres d’hôtel en petits déjeuners à deux,

Deux morceaux d’arc-en-ciel, l’âme-autoroute plein les yeux.

Seison ikkunan ääressä huonepalvelusta tuotu kahvikuppi kädessäni. Ikkuna on raollaan ja lempeä tuuli puhaltaa, saaden valkoiset, kevyet verhot hivelemään ihoani heikosti. Katselen kaupungin yli, moottoritielle. Se on lumonnut minut. Moottoritie merkitsee vapautta, vapautta kahleista, velvollisuuksista, ajatuksista.

Äkkiä katseeni vangitsee jokin muu kuin moottoritie. Sateenkaari. Se pilkistää juuri ja juuri näkyvästi moottoritien takaisten vuorten lomasta. Vaikka sitä näkyy vain vähän, on se sitäkin kirkkaampi. Mieleeni piirtyy kuva, missä ajan kahtasataa leveällä, sateen jäljiltä kiiltelevällä moottoritiellä kohti tuota hohtavaa ihmettä, sateenkaaren kappaletta. Vilkaisen taakseni sängyllä makaavaa naista. Hänen kasvonsa ovat täysin rentoutuneet, syvällä unessa.

Puen päälleni ja pakenen jälleen, jättäen jälkeeni vain kiireessä riipustetun lapun: ”Oli mentävä”.

Aurinko paistaa takaa, sateenkaari siintää edessä. Allani ärjyy nopea auto. Kiihdytän, pakenen. Kilometrien karttuessa unohdan entisen elämäni, ensin pieniä osia, sitten suurempia. Lopulta ei ole muuta kuin moottoritie ja auto.

Oli mentävä.